Profiili

Oma valokuva

Helsinkiläistynyt ex-Jyväskyläläinen IT-alan yrittäjä, kirjanpitäjä, valkokaulusduunari, kauppatieteiden maisteri ja tietojärjestelmätieteen tohtoriopiskelija. Joskus saattaa lipsahtaa myös politiikan puolelle. Huhuista huolimatta en oikeasti ole kokoomusnuori, vaan lähinnä oikeistoliberaali.

Blogin kirjoittaminen on minulle ensisijaisesti keino omien ajatusten järjestelyyn aiheesta jos toisestakin. Erityisesti tekstit keskittyvät verotuksen, opiskelun, talouspolitiikan ja välillä yrittämisen tai sijoittamisenkin ympärille. Kirjanpitäjätaustani ja opintojeni vuoksi niistä aiheista voin kertoa tietävänikin jotakin.

Muita linkkejä
Yritykseni nettisivut löytyvät osoitteesta https://www.koskila.net. Mikäli asiat ja jutut joita päivittäin teen oikeasti kiinnostavat, niistäkin löytyy enemmän tietoa omilta nettisivuiltani.

28.3.2011

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ottanut oppia puolustusvoimilta?

..kun iso paha Yhdysvallat ottaa mallia Euroopasta.
Kuten viime kirjoituksessani uhkasin, ajattelin avautua voimakkaasti aiheesta Suomen terveydenhuolto. Poliittinen agitointi ja itse järjestelmän haukkuminen jääköön toiseen kertaan (lukekaa laimeaa esimakua vaikka täältä), esittelen nyt vain erästä tuoretta omaa kokemustani, sillä siitäkin tulee jo niin pitkä kirjoitus etten jaksa itsekään lukea sitä enää läpi.

Ai niin, outo otsikko selittyy sillä, että intissäkin oli aina kiire joka paikkaan odottamaan. Sikäli julkisen terveydenhuollon käyttäminen oli kerrassaan nostalgista - kiirehdi ehtiäksesi ajoissa klinikalle vain odottaaksesi myöhässä olevia aikoja toista tuntia...

- -

Kaikki alkoi kuutisen kuukautta sitten, siis viime syyskuussa, kun päätin hakeutua terveysasemalle tutkituttamaan erään vanhan vaivani. Aika lääkärille irtosi soittamalla, ja vain parin viikon päähän, mitä pidän vielä varsin hyvänä suorituksena.

Sain nopean, vajaat 14 euroa maksaneen tutkimuksen jälkeen lähetteen keskussairaalaan, ja ajan jo reilun kahden kuukauden päähän. Kuulopuheisiin perustuen odotin minimissään puolen vuoden jonoa, joten olin varsin positiivisesti yllättynyt.

Aikanaan löysin sitten tieni keskussairaalalle, jossa ajat olivat aamupäivästä vain reilun tunnin myöhässä. Homma siis toimi jälleen varsin kohtalaisesti. Tutkimuksen jälkeen lääkäri sitten varasi alustavasti jo ajan leikkaukseen muutaman kuukauden päähän, siis helmi-maaliskuulle. Tarkkaa päivää ei kuulemma tiennyt poliisikoirakaan - tilanne kuulosti maallikon korvaan hiukan hämmentävältä, mutta kuulemma koskaan ei tiedä onko lääkäreitä vai ei. Minulle kuitenkin luvattiin ilmoittaa tarkempi ajankohta "heti kun mahdollista".

Tammikuun lopulla soittelin sitten keskussairaalaan seuraavan kerran, kun mitään ei ollut noiden reilun parin kuukauden aikana kuulunut. Soittoaika alkoi kello 12:00, ja soitin tasan ja täsmällisesti. Linjan toisessa päässä vastasi naisääni "soittoaika alkaa vasta minuutin päästä!" ja sulki luurin. Meh.

"Ilmeeni kun..."
Odotin sitten tuon käsketyn minuutin, ja soitin uudelleen. Seuraavan tunnin sitten sainkin soitella varattua linjaa päin. Päästyäni lopulta läpi, sain kuulla että aikani on "sitten maaliskuun alussa". Näine hyvineni sain jäädä odottelemaan taas tarkempia tietoja. Helmikuussa sitten keskussairaalalta tuli kirje, jossa ilmoitettiin leikkauksen ajankohdaksi maaliskuun toinen perjantai. Yay!

Tuona harmaana perjantaina sitten marssin ohjeiden mukaisesti kello 8:20 keskussairaalalle. Olin kaukaa viisaana varautunut odotukseen ja ottanut läppärin mukaan tehdäkseni hiukan töitä jonottaessani leikkaukseen. Vuoroni koittikin jo hiukan alle kolmen tunnin odotuksen jälkeen, yhdentoista maissa.

Julkisen terveydenhuollon jonoissa jopa amish saattaa sortua.
Leikkauksesta sen verran, että rauhoittavat ovat kokemukseni mukaan hurjan yliarvostettuja ja selkäydinpuudutuksen (tuntui lähinnä selkäydinPUUKOTUKSELTA) saivat tehdä kahdesti ennen kuin se vaikutti oikein mitään. Onneksi anestesialääkäri oli huumorintajuinen kaveri. Operaatio itsessään meni sitten kohtuullisen kivasti, ja pääsin muutama tunti leikkauksen jälkeen jo kotiutumaan. Jaloissa ei ollut kunnolla tuntoa ja kävellessä koordinaatiokyky oli aika hakusessa, mutta näytin tarpeeksi vakuuttavalta jotta hoitohenkilökunta päästi minut kotiin.

Kotihoito-ohjeiden mukaan leikkaushaavan piti käytännössä kasvaa umpeen seuraavan vuorokauden kuluessa, ja leikkausta seuraavana päivänä haavan korkeintaan hiukan tihkua verta. Seuraavana keskiviikkona sitten lopulta soitin keskussairaalalle, kun haava vuoti vieläkin verta (joskaan ei nyt ihan solkenaan) ja lähialueet olivat turvonneet. Hoitaja kehoitti minua odottelemaan vielä pari päivää.

Perjantaina soittelin sitten uudestaan keskussairaalalle. Sama hoitaja kehotti hakeutumaan heti hoitoon, mutta ei heille, joten soittelin sitten YTHS:lle (Ylioppilaiden TerveydenHoito Säätiö) saadakseni ajan lääkärille. Tyrmistykseni oli varsin kohtalainen, kun pitkän puhelimessa jonottamisen jälkeen sain tietää, ettei lääkärin päivystykseen pääse eikä sairaanhoitaja ota enää vastaan ennen maanantaita. Akuuttien tapausten, kuten minun tai kenen tahansa kellä on käsi poikki tai avohaava otsassa, jono lääkärin vastaanotolle yltää kuulemma huhtikuun loppuun, mutta seuraavana maanantaina olisi aamulla voinut soitella josko joku olisi sattunut perumaan aikansa... Tai kuolemaan jonoon.

Seuraavaksi soitin vanhaan kunnon kunnalliseen terveydenhoitoon, tarkemmin sanoen Jyväskylän keskustan terveysasemalle, josta sainkin (jälleen aikani jonoteltuani) ajan päivystykseen jo viiden tunnin päähän, siis kello 14:45.
Jos mulla olisi ollut varaa,
olisin valinnut Cthulhun.
Lähde: motifake.com

Tuona viikonloppuna minun ja Marin oli tarkoitus matkustaa Ähtäriin aamujunalla, joka menee 10:30. Ymmärrettävästi jouduimme muuttamaan suunnitelmia, ja päätimme mennä perjantain viimeisellä junalla joka menee 16:30. 14:30 olimme sitten keskustan terveysasemalla aulassa istuskelemassa ja odottelemassa. Samoilla paikoilla istuimme sitten vielä kello 15:45, sillä ajat olivat sairaanhoitajan mukaan "vähän myöhässä mutta en tiedä paljonko kun on vähän kiire". Tunti aikani jälkeen lääkäri sitten lopulta huikkasi minut sisään huoneeseensa, ja kylmäkiskoisesta suhtautumisestaan huolimatta kirjoitti sentään reseptin antibiootteihin. Sideharsoa tai rasvataitosta ei terveysasemalta kuulemma löytynyt (erikoissairaanhoito kuten vertavuotavien haavojen paikkaaminen on ilmeisesti siis erikseen), joten jouduin lähtemään leikkaushaavaa paikkaamatta asemalta suoraan junalle, johon Mari oli jo roudannut laukkumme. Onneksi Mari oli paremmin varautunut kuin Suomen seitsemänneksi suurimman kaupungin terveysasema.

Poikkesin matkalla apteekin kautta (Ähtärissä apteekki ei olisi enää ollut auki) ja ehdin saada lääkkeetkin mukaan viikonlopun viettoon. Lasku tuosta lääkärikäynnistä oli 13,70 euroa ja lääkkeetkin maksoivat kympin.


Loppu hyvin, kaikki hyvin? Enemmän tai vähemmän.

Tulehdus on nyt 10-päiväisen antibioottikuurin jälkeen ilmeisesti loppunut, joskin leikkaushaavan ympäristö on vieläkin hiukan turvoksissa. Rahaa operaatioon paloi (yhteensä 161,90* euroa + sidetarpeiden ja kipulääkkeiden hinta), mutta operaatio tuli kuitenkin yksityistä puolta huomattavasti edullisemmaksi. Ilman lähetettä kustannuksia olisi tullut noin tonni, joskin odotusajatkin ovat muutamia päiviä. Kysyin lähetettä yksityiselle keskussairaalassa ensimmäistä kertaa käydessäni, mutta ei heillä kuulemma sellaisia...


Jännityksellä nyt odotan, vieläkö antibioottikuurin jälkeen ilmenee jotain mukavaa.



*13,70 + 26,70 + 97,90e + 13,70 + 9,90 = 161,90e

3 kommenttia:

  1. Tästä syystä käytän kuolemattomuuskoodia.

    VastaaPoista
  2. Munkin ois pitäny alusta asti vaan olla iddqd päällä...

    VastaaPoista
  3. Antaa niiden lääkäreiden diagnosoida, itse haen lääkkeeni luonnosta. Kiitos luontoäidille!

    VastaaPoista