Profiili

Oma valokuva

Helsinkiläistynyt ex-Jyväskyläläinen IT-alan yrittäjä, kirjanpitäjä, valkokaulusduunari, kauppatieteiden maisteri ja tietojärjestelmätieteen tohtoriopiskelija. Joskus saattaa lipsahtaa myös politiikan puolelle. Huhuista huolimatta en oikeasti ole kokoomusnuori, vaan lähinnä oikeistoliberaali.

Blogin kirjoittaminen on minulle ensisijaisesti keino omien ajatusten järjestelyyn aiheesta jos toisestakin. Erityisesti tekstit keskittyvät verotuksen, opiskelun, talouspolitiikan ja välillä yrittämisen tai sijoittamisenkin ympärille. Kirjanpitäjätaustani ja opintojeni vuoksi niistä aiheista voin kertoa tietävänikin jotakin.

Muita linkkejä
Yritykseni nettisivut löytyvät osoitteesta https://www.koskila.net. Mikäli asiat ja jutut joita päivittäin teen oikeasti kiinnostavat, niistäkin löytyy enemmän tietoa omilta nettisivuiltani.

23.1.2012

VR ei pettänyt taaskaan!

VR:llä - Valtion Rautatiemonopolilla - on uskomaton kyky täyttää aina odotukset, ja jopa ylittää ne, kun puhutaan epäonnistumisesta asiakkaan toiveiden ja toisaalta yhtiön oman palvelulupauksen täyttämisestä. Yhtiö ei tavallaan pettänyt minua taaskaan, vaikka matka oli taas kohtuullinen epäonnistuminen.

Vaikka laskenkin linux-distrot kehittäjineen hyvisten porukkaan, niitä ja pahuuden yhtiöitymä VR:ää yhdistää eräs merkittävä piirre: ne ovat edullisia vain jos omalle ajalleen ja sivukuluilleen ei laske mitään arvoa. Tästä tuli taas oiva osoitus eilen pyrkiessäni Ähtäristä Jyväskylään.



Koska tein eilen töitä verraten myöhään, päätin mennä kotiin illan myöhäisimmällä junalla joka Ähtäristä lähtee noin klo 20:30 (VR:n tapauksessa yleensä +/- 0:30). Tarkastin ennen lipun ostamista hyvissä ajoin päivällä, että juna varmasti menee. Meneehän se. Huojentuneena jatkoin kuittien lyömistä koneelle.

Pari tuntia ennen junan arvioitua lähtöaikaa päätin tilata lipun. Ennen lipun tilaamista vilkaisen läpi yleensä VR:n liikennetiedotteet jotten vahingossa ostaisi lippua peruttuun junaan. Liikennetiedotteissa ei ollut mitään hälyttävää, joten ostin lipun, tulostin sen, ja jatkoin vielä hetken töitä.

Olen ottanut tavakseni hiukan ennen junalle lähtöä tarkistaa VR:n kätevästä mutta pahasti myöhässä päivittyvästä ja käyttöliittymältään typerästä palvelusta junien kulkutiedot, jotta näen jos juna on paljon myöhässä ja tiedän tarvitseeko kiirehtiä asemalle ajoissa. Vaan tällä kertaa tyrmistykseni oli suuri - junavuoron H486 kaikilla asemilla luki huomautus: "peruttu".

‎"Hei! Kiitos että asioit VR:n nettikaupassa. Junavuoro jonka lipun juuri maksoit on peruttu. Hyvää matkaa!"

En ollut uskoa silmiäni - olin juuri ostanut lipun junavuorolle, joka sitten onkin peruttu. Klikkasin itseni äkkiä VR:n nettikauppaan ja koitin ostaa lippua junaan - ei onnistu. Vuorolle ei myydä lippuja. Tarkalleen ottaen koko vuoroa ei itse asiassa edes NÄY koko nettikaupassa. Sovellus tarjosi vain jo mennyttä 18:30 vuoroa.


Vilkaisin vielä ostamaani lippua, mutta ei se ollut miksikään muuttunut: siinä luki vieläkin 20:30.

No. Tässä vaiheessa aikaa junan lähtöön oli vielä yli puoli tuntia, ja päätinkin soittaa VR:n asiakaspalveluun selvittääkseni vaihtoehtoni. Puheluhan maksaa euron ja paikallisverkkomaksun.

No, 15 minuuttia myöhemmin aloin jo katua illan päätöksiäni (sekä sitä, että päätin kulkea junalla, sitä että valitsin viimeisen vuoron, sitä että maksoin jo lipun ja vielä sitäkin, että yleensä ottaen yritin tavoitella asiakaspalvelua puhelimitse), kun asiakaspalvelija lopulta vastasi. Mumisevalla äänellä puhuva mies ei ollut uskoa korviaan kun kerroin että junavuoro on peruttu. Mitään selittämättä hän (ilmeisesti?) mykisti linjan, ja jäin huutelemaan "haloo? Onko siellä vielä ketään?", mutta turhaan. Ei vastausta.

Odotin kuitenkin kärsivällisesti. Ja tietysti huutelin. Pari minuuttia myöhemmin mumiseva miesääni palasi kysyen: "Mistä.. Mistä sä näit että se on peruttu?" jonka seurauksena vietin muutaman minuutin opettamalla VR:n henkilöstöä käyttämään VR:n nettisivuja. Huomatkaa, että tästäkin ajasta sain siis tietenkin maksaa.

No, asiakaspalvelija uskoi sitten tosiasiat junan tiedot lopulta löydettyään ja alkoi selvitellä ratkaisua ongelmaani. Maksettuani vielä muutamasta minuutista hän sitten löysikin jostain tiedon, että linja-autoillahan tuo väli onkin korvattu. Aikataulusta tosin ei ollut tietoa, joten minulle alkoi vähitellen tulla kiire asemalle.

Isäni lähti heittämään minua noin 18 kilometrin päähän lähimmälle rautatieasemalle, ja ehdimmekin paikalle juuri ajoissa (siis 20:30, aseman kello tosin näytti 21:40..) vain kuullaksemme kuulutuksen: "Taajamajuna, Seinäjoelta Jyväskylään, lähtöaika on muuttunut. Uusi lähtöaika on 21:05 raiteelta 1."

Hei upeeta. En oliskaan halunnut päästä pakkasesta sisälle junan tai linja-auton lämpimään. Saati sitten aikataulun mukaisesti perille. Tyhmää touhua sellainen.

Ilta vaan paranee. Tässä vaiheessa iltaa en tiennyt mihin pitkään joudun odottelemaan asemalla, en tiennyt mihin aikaan tulen olemaan illalla kotona, enkä tiennyt millä kulkuvälineellä tulen taittamaan matkani. Laiturin kuitenkin tiesin, ja jäinkin odottelemaan ja ihmettelemään minkälainen kulkuväline ykköslaiturille lopulta saapukaan ja mistä.


No, odotettuani pikkupakkasessa asemalla 45 minuuttia paikalle vyöryi kuin vyöryikin juna. Ihan oikea taajamajuna. Ja vain 10 minuuttia myöhässä ilmoitetusta myöhästyneestä aikataulusta - fantastista.

Ensimmäinen vaunu oli suljettu ja pimeänä, ja muista vaunuista yhden ovi oli ilmeisesti retkahtanut auki lukon jäädyttyä, ja junan lopulta pysähdyttyä asemalle ihmiset taistelivat päästäkseen ulos tuosta helvetinkoneesta, jonka ovet jäätyisivät ikuisiksi ajoiksi kiinni varmaan kesähelteilläkin.

Junassa oli harmistukseni taas sama äkäinen ja ennakkoluuloinen ilkeä konnari kuin aina yleensä muulloinkin, mutta onneksi minun päähäni junaa sattui hänen työparinsa joka tuntui suhtautuvan työnantajansa kelvottomuuteen lähinnä huvittuneen säälivästi. Tullessaan vaunuun konduktöörit kyselivät kuulutuksista - oliko niitä tullut vai ei? Ilmeisesti aiemmilla asemilla kuulutuksia ei ollut tullut, vaikka Ähtärissä ne tulivat tavanomaisella tavalla eli silloin, kun junan pitäisi tulla, ilmoitetaan että se tulee vasta puolen tunnin päästä. Äkkiseltään kuvittelisi, että VR:lle ei olisi kovin suuri kustannus ilmoittaa jonkinlainen tilannepäivitys esimerkiksi 10-15 minuuttia ennen junan oletettua saapumisaikaa?

Kyselin hyväntuulisemmalta konnarilta myöhästymisen syytä ja hän myhäili jotain tyyliin: "Nooo, taas niitä teknisiä ongelmia..."

Ilta oli kuitenkin paranemaan päin. Vain 45 minuuttia myöhässä, asemalla paleltuani, maksettuani reilut 2 euroa puhelusta johon jouduin jonottamaan 15 minuuttia, olin lopultakin junassa matkalla kohti Jyväskylää.

Junamatkakaan ei sinällään ollut kovin miellyttävä: perinteisistä riesoista vaunuuni osui tällä kertaa pahanhajuinen, kovaääninen ja rivo alakoululaisista koostuva tyttöjoukko, joka päätti istahtaa juuri minun penkkini ympärille kiroilemaan ja puhumaan hevosista. Positiivistakin sanottavaa tosin löytyy: junan vessa oli piristävän oranssi, mikä yhtä aikaa särki päätä ja hämmensi, ja lisäksi toimikin.. No, paremmin kuin junan vessa pakkasella yleensä toimii. Huone tosin haisi voimakkaasti polttoöljyltä. Haju herätti kysymyksiä, joita en kuitenkaan esittänyt ääneen.


Kenties huonoin tapa pelastaa maailmaa?

Täytyy kyllä myöntää, että välillä harmittaa yrittää pelastaa tämä maailma junailemalla. Autolla olisin lähtenyt kello 20:30 kotoa, ollut perillä Jyväskylässä noin 22:15, en olisi odotellut pakkasessa, en hyppyyttänyt isääni heittämään minua asemalle, en olisi soitellut maksullisiin puhelinnumeroihin ja matkan kulut olisivat lopulta olleet huomattavasti pienemmät. Ja minä sentään saan opiskelija-alennukset.

Täytyy sanoa, että ihmettelen miten näitä asiakkaita vieläkin riittää. Opiskelijallekin on siinä ja siinä tuleeko auto halvemmaksi, puolison kanssa matkustaessa auto on jo selkeästi edullisempi, mutta täyden hinnan maksava asiakas ajelee vaikka Audilla samalla hinnalla kuin kiskobussillakin. Totta kai auton hankkiminen maksaa paljon, mutta täytyy sanoa että se vaikuttaa koko ajan järkevämmältä sijoitukselta. Voin suositella.

Mitä tästä opin? Paitsi että yksityisautoilemalla tuet ympäristönsuojelua ja vanhustenhoitoa, samalla vastustat VR:n johdon ylisuuria bonuksia, säästät rahaa ja aikaa. Aja sillä autollasi, pelastat maailman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti